ARROW tiimi vahvistuu jälleen uudella osaajalla


Olemme jälleen rekrytoineet uuden osaajan tuotannon kehittämisen tiimiin.
DI Jenni Mäkinen on aloittanut Customer Manager, Productivity Solutions-tehtävässä maaliskuun alussa.

Aikaisemmin Jenni työskenteli toimitusketjun kehityspäällikkönä UPM Plywoodilla.
Jennillä on vahvaa kokemusta tuotannon uusien järjestelmien käyttöönoton valmistelusta, käyttöönotosta sekä myös pääkäyttäjän roolista. Tutuksi ovat tulleet sekä yksittäisten että multi-site tehtaiden järjestelmäprojektit, painottuen erityisesti tuotannonsuunnitteluun ja -ohjaukseen.

”Mekaanisen metsäteollisuuden prosessit ovat tulleet tutuksi kuluneina vuosina. Odotan innolla asiakastyötä myös muiden teollisuuden alojen parissa, joita ARROW näköalapaikkana tarjoaa. Pääsen lisäksi hyödyntämään tuttuja Lean-menetelmiä uusissa toimintaympäristöissä, ARROW-järjestelmien tukemana”, Jenni kertoo.

Vapaa-ajalla Jennin aika vierähtää kuntosalia, jalkapalloa ja koirien kanssa liikkumista harrastaen.

”Tuotannon kehittämisen tiimimme merkittävä vahvistuminen alkuvuoden aikana mahdollistaa asiakkaidemme entistä paremman palvelemisen ja ARROW- tuotannon kehittämiskonseptin jatkuvan kehittämisen. Tämä tulee näkymään palvelulisäarvona asiakasrajapinnassa järjestelmäratkaisuidemme rinnalla. Jenni tuo tiimiimme rautaisen ammattitaidon lisäksi positiivista energiaa sekä kokemusta prosessien kehittämisestä tuotannonohjauksen näkökulmasta. Olemme iloisia saadessamme Jennin mukaan joukkoomme” kertoo Sami Kajan ARROWilta.

Jaa artikkeli

Lue seuraavaksi

Olemme mukana Alihankinta 2019 -messuilla Tampereella 24.-26.9.

Etsitkö kumppania teollisuuden digitalisaatioon ja uudistamiseen? ARROW:n ja Protaconin yhteisellä osastolla messuvieraat pääsevät tutustumaan kunnossapidon hallintaa helpottavaan ARROW Novi -järjestelmään sekä tuotannonohjaukseen ja -kehittämiseen tarkoitettun ARROW GEMA -järjestelmään. Lisäksi osastolla esitellään tarkan mittaamisen laserkeilainta, tuotekehitystä ketteröittävää HIL-simulaattoria sekä uuden akkuteknologian sähköpropulsiojärjestelmää. Tervetuloa osastollemme E112! Järjestelmät ennakoivaa kunnossapitoa ja tehokasta päivittäisjohtamista varten ARROW Novi digitalisoi teollisuuden […]

Lue lisää

Supset Oy:n tuotannon tiedonkeruujärjestelmäksi ARROW GEMA

Leppävirralla sijaitseva konepaja Supset Oy on valinnut ARROW GEMA -järjestelmän tiedonkeruuseen ja tuotannon kehittämiseen. Vuonna 2005 perustettu Supset on CNC-koneistukseen keskittyvä sopimusvalmistaja, joka valmistaa räätälöityjä ratkaisuja asiakkailleen. Yrityksellä oli etsinnässä järjestelmä, joka tukisi heitä kokonaistehokkuuden kasvattamisessa sekä toiminnan ja tuotannon kehittämisessä. ”ARROW:ssa meidät vakuutti erityisesti heidän hyvä maineensa. Heillä on pitkä historia toimialalta ja he […]

Lue lisää

ARROW:lle lisää markkinointiosaamista – Paula Ukkonen mukaan tiimiin

Tradenomi ja humanististen tieteiden kandidaatti Paula Ukkonen on aloittanut Digital Marketing Coordinatorin tehtävässä 21.8.2019 alkaen. Paula on toiminut useissa erilaisissa viestinnän ja markkinoinnin rooleissa, joista viimeisimpänä ohjelmistoyritys Solteqilla, jossa hän toimi viestinnän asiantuntijana. Sitä ennen Paula työskenteli pitkään Jyväskylän kaupungilla. ARROW:lla Paula vastaa pääosin markkinointiviestinnän sisällöntuotannosta. “Äitiysloman jälkeen etsin kiivaasti uusia haasteita ja ARROW:n mielenkiintoinen […]

Lue lisää