Jälleen uusi panimoasiakkuus – ARROW ja norjalainen panimoyhtiö Macks Ølbryggeri yhteistyöhön


Vasemmalta: Mikko Tervala, Peter Calleeuw ja Sami Kajan

ARROW ja maailman pohjoisin olutpainimo, norjalainen Macks Ølbryggeri ovat sopineet ARROW GEMA-järjestelmäratkaisun toimituksesta. Sopimukseen sisältyy GEMA-tiedonkeruuratkaisun lisäksi tuoteseuranta, laadunhallinta sekä ARROW 5S Audit-sovellus. Tavoitteena on koko tehtaan tuotannon saattaminen digitaalisen tiedonkeruun pariin sekä tämän jälkeen yhteistyön laajentaminen kunnossapidon hallinnan kehittämisellä.

Macks Ølbryggeri on maailman pohjoisin panimo. Panimon perusti vuonna 1877 Ludwig Markus Mack. Mack on Norjan neljänneksi suurin panimo, ja se on luultavasti yksi Pohjois-Norjan vahvimmista brändeistä. Päätuotanto sijaitsee Nordkjosbotnissa, noin 70 km: n päässä Tromssasta.

Tarvetta lisäkapasiteetille

Mackilla oli selkeä tarve kehittää ja löytää lisäkapasiteettia tuotantoon. Yksi tavoite on myös selkeän reaaliaikaisen tilannekuvan muodostaminen tuotannon päivittäisjohtamiselle. Kyse on digitalisaation myötä myös kulttuurimuutoksesta, jota lähdetään viemään eteenpäin askel kerrallaan.

”Meillä oli tarve määrätyille tunnusluvuille sekä reaaliaikaisen suorituskyvyn mittaamiseen. Lisäksi oli tärkeää tunnistaa keskeiset tuotannon kehityskohteet sekä visualisoida tieto jokaisen nähtäville”, kuvailee Macks Ølbryggerin Supply Director Peter Calleeuw.

Operaattorin näkökulma ja selkeys vakuuttivat

Järjestelmän hankinta kilpailutettiin. GEMA valikoitui selkeyden, helppokäyttöisyyden ja ARROWn toimialatuntemuksen ansiosta. Tärkeä valintaan vaikuttava seikka olivat referenssikohteet ja Mack vierailikin Olvin Iisalmen kohteessa sekä Olvi Groupiin kuuluvassa Cesu Alus-panimossa Latviassa tutustumassa ARROWn vastaavaan järjestelmätoimitukseen.

”ARROWn järjestelmien helppokäyttöisyyden ja visuaalisuuden lisäksi myös tavoite jokaisen operaattorin kokonaisvaltaisesta osallistumisesta teki vaikutuksen. Myös GEMAn laatumoduuli sekä ARROWlta löytyvä kunnossapitojärjestelmä vaikuttivat valintaan, sillä haluamme välttää useiden eri toimittajien järjestelmien integraation. Iisalmen vierailulla pääsimme tutustumaan järjestelmään ensimmäistä kertaa ja vakuutuimmekin heti siitä, kuinka helposti ymmärrettävää järjestelmästä saatava data todellisuudessa on”, Calleeuw tiivistää.

GEMAn käyttöönotto Mackilla käynnistyi tammikuussa.

Jaa artikkeli

Lue seuraavaksi

Olemme mukana Alihankinta 2019 -messuilla Tampereella 24.-26.9.

Etsitkö kumppania teollisuuden digitalisaatioon ja uudistamiseen? ARROW:n ja Protaconin yhteisellä osastolla messuvieraat pääsevät tutustumaan kunnossapidon hallintaa helpottavaan ARROW Novi -järjestelmään sekä tuotannonohjaukseen ja -kehittämiseen tarkoitettun ARROW GEMA -järjestelmään. Lisäksi osastolla esitellään tarkan mittaamisen laserkeilainta, tuotekehitystä ketteröittävää HIL-simulaattoria sekä uuden akkuteknologian sähköpropulsiojärjestelmää. Tervetuloa osastollemme E112! Järjestelmät ennakoivaa kunnossapitoa ja tehokasta päivittäisjohtamista varten ARROW Novi digitalisoi teollisuuden […]

Lue lisää

Supset Oy:n tuotannon tiedonkeruujärjestelmäksi ARROW GEMA

Leppävirralla sijaitseva konepaja Supset Oy on valinnut ARROW GEMA -järjestelmän tiedonkeruuseen ja tuotannon kehittämiseen. Vuonna 2005 perustettu Supset on CNC-koneistukseen keskittyvä sopimusvalmistaja, joka valmistaa räätälöityjä ratkaisuja asiakkailleen. Yrityksellä oli etsinnässä järjestelmä, joka tukisi heitä kokonaistehokkuuden kasvattamisessa sekä toiminnan ja tuotannon kehittämisessä. ”ARROW:ssa meidät vakuutti erityisesti heidän hyvä maineensa. Heillä on pitkä historia toimialalta ja he […]

Lue lisää

ARROW:lle lisää markkinointiosaamista – Paula Ukkonen mukaan tiimiin

Tradenomi ja humanististen tieteiden kandidaatti Paula Ukkonen on aloittanut Digital Marketing Coordinatorin tehtävässä 21.8.2019 alkaen. Paula on toiminut useissa erilaisissa viestinnän ja markkinoinnin rooleissa, joista viimeisimpänä ohjelmistoyritys Solteqilla, jossa hän toimi viestinnän asiantuntijana. Sitä ennen Paula työskenteli pitkään Jyväskylän kaupungilla. ARROW:lla Paula vastaa pääosin markkinointiviestinnän sisällöntuotannosta. “Äitiysloman jälkeen etsin kiivaasti uusia haasteita ja ARROW:n mielenkiintoinen […]

Lue lisää